sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Elämäni aakkoset

Teen tänään toisenkin postauksen jonka nimen näettekin jo otsikosta eli siis elämäni aakkoset.


A- Aika. Se kuluu nopeaa, välillä liian hitaasti. Kaikki hyvät hetket kiitää ohitse kun taas ikävät kestävät ikuisuuden. Silti rakastan aikaa. On ihana kun voi vaan olla eikä tarvitse tehdä mitään.

B- Benjihyppy. Olen aina halunnut hypätä benjihypyn mutta vielä siihen ei ole tullut mahdollisuutta. Toivon mukaan ensi kesänä voisin hypätä.

C- Cashewpähkinät. Parhaimpia pähkinöitä ikinä. Muuta sanottavaa tästä ei ole.

D- Delfiinit. Muistan aina kun pienenä olin särkänniemessä elämysleirillä katsomassa delfiinejä ja sain silittää niitä. Se oli parhain kokemus siihen mennessä.

E- Erilaisuus. Kukaan ei ole samanlainen. Jokainen on erilainen.

F- Farkut. Vaatekappale joka pelastaa joka päivän. Käy kaiken kanssa ja näyttää aina hyvälle.

G- Glögi. Juoma jota juodaan jouluisin. Juoma jota odotetaan koko vuosi. Se lempijuoma joka lämmittää kylmäna talvi-iltana.

H-Haasteellisuus. Rakastan haasteita. Meinaan tosin aina luovuttaa mutta lopulta onnistunkin. Se tunne kun onnistuu jossakin haastavassa on ihana.

I- Iloisuus. Mua on aina sanottu iloiseksi. Se on varmaankin totta. Joskus tehtiin niitä listoja joihin jokaisen piti kirjoittaa luokkakaverista yksi adjektiivi ja mulla suurin osa oli ''iloinen/pirteä/nauravainen''.

J- Joulu. Parhain juhla sillä silloin kaikki on niin tunnelmallista ja saa olla ihan rennosti.

K- Kalastus. Kesän harrastus. Iskän kanssa mennään usein kalastamaan ja näin on ollut monen vuoden ajan.

L- Lumi. Lumi on ihanaa. Kun on lunta voi lasketella, luistella, hiihtää ja tehdä vain pitkiä kävelyjä ihanan valkoisessa maisemassa.

M- Meri. Yksi maailman kauneimmista asioista. Rakastan merta, sen tuoksua, sen ääntä. Se houkuttelee vain aina uudestaan luokseen.

N- Norja. Aion muuttaa isona Norjaan. Se on kaunis paikka ja sen kulttuuri kiehtoo mua.

O- Onnellisuus. On tärkeää olla onnellinen. Välillä se on hankalaa, mutta jokainen on onnellinen joskus.

P- Purjehdus. Nykyään meillä on jo oma vene. Rakastan veneitä, etenkin purjeveneitä.

Q- Quesadillat. Parhaimpiin viikonloppuherkkuihin kuuluva herkku jossa on juustoa ja muita suolaisia täytteitä (vehnätortillan sisällä).

R- Retket. Rakastan retkiä, oli ne sitten ulkomaille taikka ihan vain läheiseen metsään. Aina oppii jotain uutta.

S- Sininen. Mun lempiväri. Rauhottava ja viileä, kaunis.

T- Talvi. Ihanin vuodenaika. Saa kietoutua vilttiin ja katsella kun kynttilän liekki lepattaa. Saa pukeutua paksuihin neuleisiin ja vetää jalkaansa mukavat housut ja lähteä vaikka laskettelemaan.

U- Ulkoilu. Ulkoilu on ihanaa. Voi rentoutua ja kuunnella kun linnut laulaa, katsella maisemia ja liikkua luonnossa tai kaupungissa. Jokainen omalla tavallaan.

V- Viltit. Viltit pelastavat kylmät päivät. Tykkään koulun jälkeen hypätä vilttien väliin opiskelemaan ja katsomaan tv-sarjoja.

W- Wi-Fi. Pelastaa elämän,

X- Apua tästä en keksi mitään.

Y- Ystävät. Perheen lisäksi tärkein asia minulle. Ei ole mitään hauskempaa kun aika läheisten kanssa.

Z- Tästäkään ei tule mitään mieleen.

Å- Ei tule mitään mieleen.

Ä- Äiti, Ihminen joka on opettanut mulle enemmän asioita kun kukaan muu ikinä tulee opettamaankaan.

Ö- Ötökkä. En tiiä sopiikohan tää nyt tähän, mutta vihaan ötököitä. Hyi.


Mutta joo, menen tästä lukemaan kokeisiin. Moikka ♥


Viimeaikaisia kuulumisia

Eli siis en oo pitkään aikaan tehny tänne mitään(okok tää on vasta mun toka postaus) mutta siis niin. Olin vähän aikaa sit isac elliotin keikalla ja oli kyllä ihan mahtavaa. Siel oli hyvä meno ja tutustuin pariin uuteen tyyppiinki siellä.
Mulla on tällä hetkellä menossa karkkilakko mutta se loppuu onneks kohta. Se on kestäny koht huimat 2kk mitä sen pitiki kestää ja huh on kyl ollu aika rankkaa koska ennen söin karkkia melkei joka päivä(sokerihiiri :D). Ajattelin nyt alottaa bloggaa ihan tosissaan ja näin. Olis ihan tosi siistii saada joskus ees 20 lukijaa koska noh, se ois enemmä mitä meiä luokalla on ihmisii. Mut joo laitampa tähän loppuun nyt pari kuvaa mitä täs oon ottanu lähiaikoina.











Ei mulla tällä kertaa muuta, pitäkää hauska päivä ♥ :)